YMPÄRISTÖKASVATUS

”Ympäristökasvatus on kasvatuksellista toimintaa, joka tukee elinikäistä oppimisprosessia siten, että yksilöiden tai yhteisöjen arvot, tiedot, taidot sekä toimintatavat muuttuvat kestävän kehityksen mukaisiksi.”
(http://www.ymparistokasvatus.fi)

Ympäristökasvatus ja kestävän kehityksen kasvatus ovat suomenkielisinä rinnakkaiset käsitteet, joiden tavoitteet ovat samanlaiset, mutta joiden painotuksissa voi esiintyä eroja. Ympäristökasvatus -käsitettä käytettäessä painotetaan erityisesti kestävän kehityksen ekologista ulottuvuutta. Kestävän kehityksen kasvatus -käsitteen käyttö tuo selkeämmin esiin kaikki kestävän kehityksen ulottuvuudet (ekologinen, kulttuurinen, sosiaalinen ja taloudellinen). Asiayhteydestä riippuen jompikumpi käsitteistä voi olla käyttökelpoisempi, mutta kestävän kehityksen kasvatukseksi tai ympäristökasvatukseksi toiminnan tekee sen päämäärä: kestävän kehityksen edistäminen. Kohderyhmät ovat myös samat, kaikenikäiset ja kaikenlaiset ihmiset.  (http://www.feesuomi.fi/mitae-se-on)

Ympäristöneuvonta sen sijaan on oppijan tarpeesta lähtevää, henkilökohtaista ja vuorovaikutteista tiedon levittämistä, joka edistää ympäristöön ja kestävään kehitykseen liittyvien tietojen ja taitojen omaksumista. (www.yhteinenkasitys.fi)

Ympäristökasvatuksen tavoitteet

Unescon ympäristökasvatuskonferenssi pidettiin Tbilisissä vuonna 1977. Sen mukaan ympäristökasvatuksen tavoitteena on

  • auttaa yksilöitä ja ryhmiä tiedostamaan ympäristö kokonaisuutena ja herkistymään sen ongelmille.
  • auttaa yksilöitä ja ryhmiä hankkimaan tietoja ympäristöstä ja sen ongelmista. Erilaiset kokemukset ja elämykset auttavat syvällisen ymmärryksen saavuttamisessa.
  • auttaa yksilöitä ja ryhmiä selkiyttämään arvojaan ja tunteitaan suhteessa ympäristöön ja motivoida heitä aktiivisesti osallistumaan ympäristön parantamiseen ja suojeluun.
  • auttaa yksilöitä ja ryhmiä hankkimaan taitoja tunnistaa ja ratkaista ympäristöongelmia.
  • tarjota sosiaalisille ryhmille ja yksilöille mahdollisuus aktiiviseen ja vastuulliseen työskentelyyn ympäristöongelmien ratkaisemiseksi. (Cantell & Koskinen 2004, 60.)

YK:n määritelmän mukaan ympäristökasvatuksen tavoitteet ovat lyhyesti ilmaistuna: 1.) kasvattaa selvään tietoisuuteen ja huoleen taloudellisten, sosiaalisten, poliittisten ja ekologisten tekijöiden riippuvuudesta toisistaan kaupunki- ja maalaisympäristössä, 2.) mahdollistaa jokaiselle ihmiselle sellaisten tietojen, arvojen, asenteiden, sitoutumisen ja taitojen saaminen, joita tarvitaan ympäristön suojeluun ja parantamiseen ja 3.) luoda yksilöille, ryhmille ja koko yhteiskunnalle uusia ympäristöön liittyviä toimintamalleja. (http://www.feesuomi.fi/mitae-se-on)

Varhaiskasvatuslaista (19.1.1973/36, 2 a §:n) voidaan poimia varhaiskasvatuksen kestävän kehityksen tavoitteita. Tavoitteena on mm. edistää sukupuolten tasa-arvoa sekä antaa valmiuksia ymmärtää ja kunnioittaa yleistä kulttuuriperinnettä sekä kunkin kielellistä, kulttuurista, uskonnollista ja katsomuksellista taustaa. Lisäksi sen tavoitteena on kehittää lapsen yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, edistää lapsen toimimista vertaisryhmässä sekä ohjata eettisesti vastuulliseen ja kestävään toimintaan, toisten ihmisten kunnioittamiseen ja yhteiskunnan jäsenyyteen sekä varmistaa lapsen mahdollisuus osallistua ja saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin.

Suomalainen varhaiskasvatus perustuu mm. elämän, kestävän elämäntavan ja ihmisoikeuksien kunnioittamiseen sekä ihmisarvon loukkaamattomuuteen. Varhaiskasvatuksessa arvostetaan sivistystä, mikä ilmenee tavassa suhtautua itseen, muihin ihmisiin, ympäristöön ja tietoon sekä tavassa ja tahdossa toimia oikein. Varhaiskasvatuksessa kiusaamista, rasismia tai väkivaltaa ei hyväksytä missään muodossa eikä keneltäkään. Lapsella on oikeus ilmaista itseään, mielipiteitään ja ajatuksiaan sekä tulla ymmärretyksi niillä ilmaisun keinoilla, joita hänellä on. Lapsella on oikeus kuulua ryhmään ja kokea yhteisöllisyyttä. Varhaiskasvatus edistää suomalaisen yhteiskunnan demokraattisia arvoja, mm. yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa ja moninaisuutta. Lapsen perheidentiteettiä ja perhesuhteita tuetaan siten, että jokainen lapsi voi kokea oman perheensä arvokkaaksi. Varhaiskasvatuksen tehtävänä on ohjata lasta terveyttä ja hyvinvointia edistäviin elämäntapoihin. Varhaiskasvatuksessa lapsille tarjotaan mahdollisuuksia kehittää tunnetaitojaan ja esteettistä ajatteluaan. Varhaiskasvatuksessa tunnistetaan ja noudatetaan kestävän elämäntavan periaatteita niin, että sosiaalinen, kulttuurinen, taloudellinen sekä ekologinen ulottuvuus huomioidaan. Varhaiskasvatuksessa luodaan perustaa ekososiaaliselle sivistykselle niin, että ihminen ymmärtää ekologisen kestävyyden olevan edellytys sosiaaliselle kestävyydelle ja ihmisoikeuksien toteutumiselle. (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016, 19-20.)

 

Esiopetuskin perustuu käsitykseen lapsuuden itseisarvoisesta merkityksestä. Lapsella on oikeus oppia sekä rakentaa käsitystään itsestään ja maailmasta omien lähtökohtiensa mukaisesti. Lasten erilaisuutta ja tapoja toimia ja oppia arvostetaan. Lasten käsityksiä ja mielipiteitä pidetään tärkeinä, ja he osallistuvat oppimisympäristöjensä rakentamiseen sekä edellytystensä mukaan toiminnan suunnitteluun ja arviointiin. Jokaisella lapsella on oikeus hyvään opetukseen. Kannustava palaute ja oikeudenmukainen kohtelu kuuluvat hyvään esiopetukseen. Lapsella on oikeus ilmaista itseään ja ajatuksiaan, käsitellä tunteita ja ristiriitoja sekä kokeilla ja opetella uusia asioita. Esiopetus tukee lapsen kykyä ymmärtää arvoja, noudattaa terveellisiä elämäntapoja sekä kehittää tunnetaitojaan ja kauneudentajuaan. Esiopetuksen henkilöstön avoin ja kunnioittava suhtautuminen erilaisiin perheisiin sekä kotien erilaisiin katsomuksiin, uskontoihin, perinteisiin ja kasvatusnäkemyksiin on rakentavan vuorovaikutuksen ja opetuksen perustana. Esiopetuksessa noudatetaan kestävän elämäntavan periaatteita ottaen huomioon sen eri ulottuvuudet: sosiaalinen, kulttuurinen, taloudellinen ja ekologinen. Esiopetus toimintaympäristönä tukee lasten tasa-arvoisuutta johon sisältyvät mm. mielipiteiden ja sukupuolten tasa-arvo. Esiopetus edistääkin lasten mahdollisuuksia kehittää kykyjään ja tehdä valintoja ilman sukupuolesta johtuvia ennakko-odotuksia ja rajoituksia. Tasa-arvopyrkimyksiä täydentää laaja yhdenvertaisuuden periaate. Opetus ei sitouta lapsia puoluepoliittisesti, uskonnollisesti tai katsomuksellisesti. Esiopetusta ei saa myöskään käyttää kaupallisen vaikuttamisen kanavana. (Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014, 15.)

Perusopetuksessa tuetaan oppilaan kasvua ihmisyyteen, jota kuvaa pyrkimys totuuteen, hyvyyteen ja kauneuteen sekä oikeudenmukaisuuteen ja rauhaan. Sivistykseen kuuluu mm. taito käsitellä ihmisyyteen kasvussa ilmeneviä ristiriitoja pyrkimysten ja vallitsevan todellisuuden välillä eettisesti ja myötätuntoisesti sekä rohkeus puolustaa hyvää. Eettisyyden ja esteettisyyden näkökulmat ohjaavat pohtimaan sitä, mikä elämässä on arvokasta. Sivistynyt ihminen pyrkiikin toimimaan oikein, itseään, toisia ihmisiä ja ympäristöä arvostaen. Hän osaa myös käyttää tietoa kriittisesti. Sivistykseen kuuluu lisäksi ihmisen pyrkimys itsesäätelyyn ja vastuunottoon omasta kehittymisestään ja hyvinvoinnistaan. Perusopetus rakentuu elämän ja ihmisoikeuksien kunnioittamiselle ohjaten niiden puolustamiseen ja ihmisarvon loukkaamattomuuteen sekä edistää hyvinvointia, demokratiaa ja aktiivista toimijuutta kansalaisyhteiskunnassa. Opetus edistää omalta osaltaan taloudellista, sosiaalista, alueellista ja sukupuolten tasa-arvoa. Opetus on oppilaita uskonnollisesti, katsomuksellisesti ja puoluepoliittisesti sitouttamatonta. Opetus tukee oppilaiden oman kulttuuri-identiteetin rakentumista ja kasvua aktiivisiksi toimijoiksi omassa kulttuurissaan ja yhteisössään sekä kiinnostusta muita kulttuureita kohtaan. Perusopetus antaa perustan ihmisoikeuksia kunnioittavaan maailmankansalaisuuteen ja rohkaisee toimimaan myönteisten muutosten puolesta. Ihminen on osa luontoa ja täysin riippuvainen ekosysteemien elinvoimaisuudesta. Perusopetuksessa tunnistetaan kestävän kehityksen ja ekososiaalisen sivistyksen välttämättömyys, toimitaan sen mukaisesti ja ohjataan oppilaita kestävän elämäntavan omaksumiseen. Kestävän kehityksen ja elämäntavan ulottuvuudet ovat ekologinen ja taloudellinen sekä sosiaalinen ja kulttuurinen. Ekososiaalisen sivistyksen johtoajatuksena on luoda elämäntapa ja kulttuuri, joka vaalii ihmisarvon loukkaamattomuutta, ekosysteemien monimuotoisuutta ja uusiutumiskykyä sekä samalla rakentaa osaamispohjaa luonnonvarojen kestävälle käytölle perustuvaan kiertotalouteen.  Ekososiaalinen sivistys merkitsee ymmärrystä erityisesti ilmastonmuutoksen vakavuudesta sekä pyrkimystä toimia kestävästi. Ihminen kehittää ja käyttää teknologiaa sekä tekee teknologiaa koskevia päätöksiä arvojensa pohjalta. Hänellä on vastuu teknologian ohjaamisesta suuntaan, joka varmistaa ihmisen ja luonnon tulevaisuuden. Perusopetuksessa pohditaan kulutus- ja tuotantotavoissa ilmeneviä ristiriitoja suhteessa kestävään tulevaisuuteen sekä etsitään ja toteutetaan yhteistoimin ja pitkäjänteisesti ihmisen elämäntapaa korjaavia ratkaisuja. Oppilaita ohjataan tuntemaan myös kehitykseen vaikuttavia yhteiskunnallisia rakenteita ja ratkaisuja sekä vaikuttamaan niihin. Perusopetus avaa näköalaa sukupolvien yli ulottuvaan globaaliin vastuuseen.  (Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014, 13-14.)

Oppiminen

Ympäristökasvatuksen toteuttamisessa tulee huomioida erilaiset oppimiseen liittyvät näkemykset. Alle on koostettu niistä muutamia.

Behaviorismin uranuurtaja oli John B. Watson (1878-1958), joka korosti, että psykologisen ihmistutkimuksen pitää perustua tieteellisesti kestäviin tutkimuksiin, joissa todellisiksi havainnoiksi voidaan laskea vain luonnontieteiden tapaan mitattavat asiat. Ilmiöiden piti olla yksiselitteisesti havaittavia, mitattavia, dokumentoitavia ja tilastoitavia. Tutkimuksen kohteeksi tuli käyttäytyminen eli reaktio johonkin ulkoiseen havaittavaan tapahtumaan, ärsykkeeseen. (Kauppila 2007, 17.)

Käytännön opetus- ja ohjaustyössä behavioristinen oppimiskäsitys tarkoittaa sitä, että oikeaa suoritusta kerrataan, harjoitellaan, ja palkitaan välittömästi. Virheet sen sijaan sivuutetaan mahdollisimman nopeasti tai niistä rangaistaan. Behavioristit ajattelevat, että opetus on onnistunutta vain silloin, kun oppija tuottaa täsmälleen oikeat ja ennalta määrätyt reaktiot, esim. toimii juuri opetetulla tavalla. Tässä ihminen ja eläin nähdään samankaltaisina oppijoina, koska sisäistä oppimisprosessia ei voida havainnoida eikä siten mitatakaan. Tiedonkäsitys on objektiivinen eli tieto esitetään varmana ja jaettavissa olevana ja opettaja on tiedonjakaja. Tästä johtuen tiedot ja taidot opitaan pinnallisesti, vailla syvällistä ymmärtämistä. Oppimisvastuu on tässä opettajalla eikä oppijalla itsellään. Sisäinen oppimismotivaatio saattaa olla heikko eikä oppija hallitse laajoja asiakokonaisuuksia.

Kognitiivinen suuntaus virisi monitieteisenä yhteistyönä 1950-luvulla. Keskeisiä tutkimuskohteita olivat ongelmanratkaisu, muisti, kieli, valikoiva tarkkaavaisuus ja toiminnan rakenne. Oppimista tarkasteltiin aluksi kognitiivisen toiminnan sivutuotteena analysoimalla tiedon organisaatiota muistissa. 1960-luvulla kognitiivinen virtaus haarautui moneen suuntaan, kognitiotieteestä sosiaaliseen konstruktivismiin. Tavoitteellista oppimista alettiin tutkia yhä enemmän 1980-luvulla, jolloin kognitiivisen suuntauksen haastajaksi nousi ns. sosiokulttuurinen suuntaus, joka tähdentää, että tieto on hajautettu yksilöiden, heidän käyttämiensä työkalujen ja artefaktien (esim. kirjojen) sekä yhteisöjen kesken. Oppimisessa pidetään keskeisenä ihmisen ja hänen ympäristönsä välistä vuorovaikutusta. Molemmat suuntaukset korostavat toiminnan roolia oppimistapahtumassa ja konstruktivistista oppimiskäsitystä. (Rauste-von Wright, von Wright & Soini 2003, 160-161.)

Kognitiivisen oppimisnäkemyksen mukaan oppimista tapahtuu, kun ihmisen tiedonkäsittelyjärjestelmässä tapahtuu muutoksia. Tavoitteena on metakognition (= yksilön tiedot omasta oppimisestaan ja oppimisstrategioistaan), oppimisen, ajattelun, ongelmanratkaisun ja itsearvioinnin kehittäminen. Opettaja ohjaa oppijoita yksilöllisesti ja pyrkii silloin ohjaamaan kunkin mentaalisia malleja oikeaan suuntaan. Oppija on aktiivinen toimija, joka käyttää erilaisia oppimisstrategioita ja prosessoi tietoa muiden kanssa. (http://verkkoluotsi.chydenius.fi/salatutsivut/pedagoginen/oppimiskasitykset/kognitiivinen.html)

Kognitiivisen oppimisnäkemyksen mukaan oppiminen tarkoittaa suhteellisen pysyviä ja kokemuksiin perustuvia muutoksia ihmisen tiedoissa, taidoissa ja valmiuksissa ja niiden myötä ihmisen toiminnassa. Kognitiiviset, sosiaaliset ja emotionaaliset tekijät ovat keskenään vuorovaikutuksessa yksilön oppimisprosessissa. Oppiminen on aina tavoitteellista, tilannesidonnaista ja sosiaalisesti välittynyttä. Oppija hankkii ja muokkaa uutta tietoa oman aiemman tietonsa ja tiedonkäsittelytapansa mukaisesti. Tärkeää on ymmärtää oppimansa ja muodostaa sen pohjalta käsitteitä. Tieto rakentuu prosessissa eikä yhtä ainoaa oikeaa tietoa ole. Oppijalla on itsellään vastuu oppimisestaan, ei opettajalla.

Humanismin juuria löytyy antiikin Roomasta ja Kreikasta. Sokrates jo korosti ihmisen oikean tiedon löytämistä. Humanismi korostaa ihmisen ainutkertaisuutta ja omavastuullisuutta. Humanistis-kokemuksellinen oppimisnäkemys alkoi uushumanismin 1700-1800-lukujen romantiikan ja valistuksen aatemaailmoissa. Esim. Rousseaun mukaan luonto ja luonnollisuus sekä vapaus ovat ihmiselle hyväksi. Kasvatuksen käytännöissä vaihtelevat luonto, vapaus, suvaitsevaisuus ja ajattelu. Kasvatuksen ja opetuksen tehtävänä on tukea sosiaalista ja persoonallista kasvua, itsenäistymistä ja oman identiteetin kasvua. Oppimisessa korostetaan omaehtoisuutta ja itsensä toteuttamista liiallisen kontrolloinnin sijaan. Oppijan pitää itse kokeilla, saada vaikutelmia ja tehdä johtopäätöksiä.  D.A. Kolbin mukaan oppimiseen kuuluu konkreettinen kokeminen, abstrakti käsittäminen, reflektiivinen havainnointi ja aktiivinen kokeilu. (Kauppila 2007, 27-30.)

Humanistis-kokemuksellisen oppimisnäkemyksen mukaan oppimisessa prosessi on tärkeämpi kuin tuotos. Oppijan rooli on keskeinen ja hänen omat tietonsa ja kokemuksensa ovat siinä lähtökohtana. Opettaja toimii ainoastaan oppimisprosessin ohjaajana eikä kaikkitietävänä päähenkilönä. Oppijalla on vapautta ja vastuuta: hän voi valita oppimiselle ajan, paikan ja itselleen sopivimman tavan oppia, mutta hän on myös itse vastuussa omasta oppimisestaan. Opetuksessa painotetaan kokemusperäistä oppimista, vuorovaikutusta oppijoiden ja ohjaajan kesken, itsetunnon ja itseilmaisun kehittämistä sekä asenteiden ja arvostusten kehittämistä. Subjektiivinen tieto liittyy kokemukseen ja sen tulkinnassa ymmärtäminen on keskeistä.

Konstruktivistisen oppimisnäkemyksen varhaisten ideoiden ajatellaan syntyneen jo ajanlaskumme alussa antiikin Kreikassa ja Rooman valtakunnassa. Ulkomuistin merkitys oli silloin suuri. Muistettavaa ainesta osattiin käsitellä erilaisilla muistisäännöillä niin, että sen muistiin palauttaminen ilman kirjoittamista oli vaivatonta. Konstruktivistinen oppimisnäkemys on syntynyt kognitiivisen psykologian perusperiaatteista. Skeema-käsitteen otti käyttöön Bartlett. Skeemalla hän tarkoitti muistitiedon organisoituja kokonaisuuksia. Hänen mukaansa skeemat muuttuvat uusien tietojen ja kokemusten perusteella. Tynjälän mukaan sosiokonstruktivismissa tieto on sosiaalisesti rakennettua ja tietoon kuuluu sosiaalisia sopimuksia ja yhteisesti jaettuja merkityksiä. (Kauppila 2007, 33-35.)

Elinikäisen oppimisen periaatteen mukaan ihmisen on opittava oppimaan ja muuttumaan koko elämänsä ajan. Tiedon konstruointi eli rakentaminen liittyy mm. oppijan motivaatioon, tunteisiin, arvoihin ja tiedollisiin prosesseihin, jolloin kukin yksilö luo omaa, ainutkertaista maailmaansa vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. Oppiminen on lisäksi kontekstisidonnaista eli esim. ryhmäkeskustelussa konteksti on sosiaalinen. Oppija muokkaa itse tietoa aktiivisesti ja omaehtoisesti. Oppijan aikaisemmat kokemukset, tiedolliset ja asenteelliset, vaikuttavat oppimisprosessiin. Todellisuudesta ei saada suoraa tietoa, vaan maailma on ensin koettava ja tämän jälkeen on käytettävä kokemuksesta johdettuja konstruktioita. Tieto on luonteeltaan sosiaalista eikä yhtä ainoaa totuutta ole.

Oppiminen voi myös olla hauskaa!  Järvilehto mainitsee sisäisen oppimismotivaation lähteeksi  1.) autonomian eli vapauden kokemuksen, 2.) kompetenssin eli osaamisen kokemuksen ja 3.) yhteenkuuluvuuden kokemuksen. Flow-tilanteessa ollessaan oppija keskittyy tekeillä olevaan tehtävään täydellisesti. Oppijan tehtävällä on selkeä tavoite tai tarkoitus ja hänen taitonsa ja tehtävän asettamat vaatimukset ovat tasapainossa keskenään ja hän saa tehtävästään konkreettista palautetta. (Järvilehto 2014, 27, 40.)

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet on laadittu perustuen oppimiskäsitykseen, jonka mukaan lapset kasvavat, kehittyvät sekä oppivat vuorovaikutuksessa muiden ihmisten ja lähiympäristön kanssa. Oppimiskäsitys pohjautuu myös näkemykseen lapsesta aktiivisena toimijana. Lapset ovat synnynnäisesti uteliaita ja haluavat oppia uutta, kerrata ja toistaa asioita. Oppiminen on kokonaisvaltaista ja sitä tapahtuu kaikkialla. Siinä yhdistyvät tiedot, taidot, toiminta, tunteet, aistihavainnot, keholliset kokemukset ja ajattelu. Oppimista tapahtuu muun muassa lasten havainnoidessa ja tarkkaillessa ympäristöään sekä jäljitellessä muiden toimintaa. Lapset oppivat myös leikkien, liikkuen, tutkien, erilaisia työtehtäviä tehden, itseään ilmaisten sekä taiteisiin perustuvassa toiminnassa. Varhaiskasvatuksessa oppimisen lähtökohtana ovat lasten aiemmat kokemukset, heidän mielenkiinnon kohteensa ja osaamisensa. On tärkeää, että uusilla opittavilla asioilla on yhteys lasten kehittyviin valmiuksiin sekä muuhun kokemusmaailmaan ja kulttuuritaustaan. Lapset oppivat parhaiten voidessaan hyvin ja kokiessaan olonsa turvalliseksi. Myönteiset tunnekokemukset ja vuorovaikutussuhteet edistävät oppimista. Vertaisryhmä ja kokemus yhteisöön kuulumisesta ovat lapsen oppimisen ja osallisuuden kannalta keskeisiä. Lasten tulee saada oppimiseensa henkilöstön ohjausta ja tukea. Lapsia kiinnostava, tavoitteellinen ja sopivasti haastava toiminta innostaa oppimaan lisää. Jokaisen lapsen tulee saada onnistumisen kokemuksia ja iloa omasta toiminnastaan sekä itsestään oppijana. Leikki on varhaiskasvatusikäisten lasten oppimiselle merkityksellistä. Se on lasta motivoivaa ja iloa tuottavaa toimintaa, jossa lapset samalla oppivat monia taitoja ja omaksuvat tietoa. Varhaiskasvatuksessa tulee ymmärtää leikin itseisarvo lapselle sekä sen pedagoginen merkitys oppimisessa ja lasten kokonaisvaltaisessa kehityksessä ja hyvinvoinnissa. (Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016, 20.)

Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet on laadittu perustuen oppimiskäsitykseen, jonka mukaan lapset omaksuvat uusia tietoja ja taitoja vuorovaikutuksessa toisten lasten, opettajien, eri yhteisöjen ja lähiympäristön kanssa. Oppiminen on kokonaisvaltainen tapahtuma, jossa yhdistyvät toiminta, tunteet, aistihavainnot, keholliset kokemukset ja ajattelu. Olennaista oppimisessa on lasten oma toiminta ja luottamus omiin mahdollisuuksiin oppijana. Lisäksi lasten tahdolla ja kehittyvällä taidolla toimia yhdessä on merkitystä oppimiselle. Lapset oppivat esiopetuksessa leikkien, liikkuen, tutkien, erilaisia työtehtäviä tehden, itseään ilmaisten sekä taiteisiin perustuvassa toiminnassa. Myönteiset tunnekokemukset, ilo ja uutta luova toiminta edistävät oppimista ja innostavat kehittämään omaa osaamista. Oppimisen lähtökohtana ovat kunkin lapsen aiemmat kokemukset ja hänen osaamisensa. On tärkeää, että uusilla opittavilla tiedoilla ja taidoilla on yhteys lasten arkeen ja kokemusmaailmaan. Esiopetuksen ohjatussa toiminnassa ja leikissä lapset opettelevat toimimaan yhteistyössä muiden kanssa ja asettamaan tavoitteita omalle ja yhteiselle toiminnalle. Lapsia kuunnellaan, kuullaan ja heidän kanssaan keskustellaan sekä ohjataan heitä ottamaan huomioon toiset. Näin lapsille syntyy kokemus ryhmän ja yhteisön jäsenyydestä. Tavoitteena on, että uusien tietojen ja taitojen oppiminen herättää lapsissa halun oppia lisää. (Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014, 16.)

Opetussuunnitelman perusteet on laadittu perustuen oppimiskäsitykseen, jonka mukaan oppilas on aktiivinen toimija. Hän oppii asettamaan tavoitteita ja ratkaisemaan ongelmia sekä itsenäisesti että yhdessä muiden kanssa. Oppiminen on erottamaton osa yksilön ihmisenä kasvua ja yhteisön hyvän elämän rakentamista. Kieli, kehollisuus ja eri aistien käyttö ovat ajattelun ja oppimisen kannalta olennaisia. Uusien tietojen ja taitojen oppimisen rinnalla oppilas oppii reflektoimaan oppimistaan, kokemuksiaan ja tunteitaan. Myönteiset tunnekokemukset, oppimisen ilo ja uutta luova toiminta edistävät oppimista ja innostavat kehittämään omaa osaamista. Oppiminen tapahtuu vuorovaikutuksessa toisten oppilaiden, opettajien ja muiden aikuisten sekä eri yhteisöjen ja oppimisympäristöjen kanssa. Se on yksin ja yhdessä tekemistä, ajattelemista, suunnittelua, tutkimista ja näiden prosessien monipuolista arvioimista. Siksi oppimisprosessissa on olennaista oppilaiden tahto ja kehittyvä taito toimia ja oppia yhdessä. Oppilaita ohjataan myös ottamaan huomioon toimintansa seuraukset ja vaikutukset muihin ihmisiin ja ympäristöön. Yhdessä oppiminen edistää oppilaiden luovan ja kriittisen ajattelun ja ongelmanratkaisun taitoja sekä kykyä ymmärtää erilaisia näkökulmia. Se myös tukee oppilaiden kiinnostuksen kohteiden laajentumista. Oppiminen on monimuotoista ja sidoksissa opittavaan asiaan, aikaan ja paikkaan. Oppimaan oppimisen taitojen kehittyminen on perusta tavoitteelliselle ja elinikäiselle oppimiselle. Siksi oppilasta ohjataan tiedostamaan omat tapansa oppia ja käyttämään tätä tietoa oppimisensa edistämiseen. Oppimisprosessistaan tietoinen ja vastuullinen oppilas oppii toimimaan yhä itseohjautuvammin. Oppimisprosessin aikana hän oppii työskentely- ja ajattelutaitoja sekä ennakoimaan ja suunnittelemaan oppimisen eri vaiheita. Jotta oppilas voisi oppia uusia käsitteitä ja syventää ymmärrystä opittavista asioista, häntä ohjataan liittämään opittavat asiat ja uudet käsitteet aikaisemmin oppimaansa. Tietojen ja taitojen oppiminen on kumuloituvaa ja se vaatii usein pitkäaikaista ja sinnikästä harjoittelua. Oppilaan kiinnostuksen kohteet, arvostukset, työskentelytavat ja tunteet sekä kokemukset ja käsitykset itsestä oppijana ohjaavat oppimisprosessia ja motivaatiota. Oppilaan minäkuva sekä pystyvyyden tunne ja itsetunto vaikuttavat siihen, millaisia tavoitteita oppilas asettaa toiminnalleen. Oppimisprosessin aikana saatava rohkaiseva ohjaus vahvistaa oppilaan luottamusta omiin mahdollisuuksiinsa. Monipuolisen myönteisen ja realistisen palautteen antaminen ja saaminen ovat keskeinen osa sekä oppimista tukevaa että kiinnostuksen kohteita laajentavaa vuorovaikutusta.  (Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014, 17.)

Ympäristökasvatuksen malleja

Ympäristökasvatuksen toteuttamiseen on luotu erilaisia malleja, joiden myötä ympäristökasvatustyötä voidaan edistää suunnitelmallisesti.

Hungerfordin ja Volkin mukaan merkittävin lähtötason muuttujista on ympäristöherkkyys eli empaattinen suhtautuminen ympäristöön. Se ennustaa ihmisen ympäristövastuullisuuden kehittymistä. Esimerkiksi lapsuudessa saaduilla myönteisillä luontokokemuksilla on merkitystä läpi ihmisen koko elämän. Ympäristöasioiden henkilökohtainen merkittävyys on ratkaisevaa ympäristövastuullisuudessa. Voidaan kysyä, paljonko henkilö on valmis sijoittamaan rahaansa, aikaansa tai vaivaansa. Kun ihminen tuntee, että hänen omilla teoillaan ja toiminnallaan on merkitystä, hän haluaa toimia ympäristövastuullisesti. (Cantell & Koskinen 2004, 61-63.)

Jeronen ja Kaikkonen ovat luoneet ympäristökasvatuksen kokonaismalliksi ns. talomallin. Malli käsittää neljä ympäristökasvatukseen liittyvää ulottuvuutta, ja sitä voidaan käyttää ohjaavana mallina ympäristökasvatustyön suunnittelussa ja toteutuksessa.

Ympäristökasvatuksen tavoitteet:
Ympäristökasvatuksessa on syytä käyttää erilaisia painotuksia kasvatettavien ikätason mukaan. Lapsuudessa korostuu ympäristöherkkyyteen kasvattaminen. Nuoruudessa ja aikuisuudessa painotetaan ympäristötietoisuuden lisäämistä sekä toimintakyvyn ja vastuullisen käyttäytymisen voimistumista.

Ymmärrys erilaisista ympäristö –käsitteen ulottuvuuksista:
Ympäristön kaikki ulottuvuudet (luonnon ympäristö, rakennettu ympäristö, yhteiskunnallinen ja sosiaalinen ympäristö, esteettinen ja eettinen ympäristö) on sisällytettävä ympäristökasvatukseen.

Ympäristökasvatukseen soveltuvat menetelmät:
Menetelminä voidaan käyttää herkkyyskasvatusta, tiedekasvatusta ja arvokasvatusta kasvatettavien ikätason mukaan.

Arviointi:
Ympäristökasvatuksellisen toiminnan arvioinnissa arvioitavaksi tulevat menetelmät ja sisällöt sekä osallistujien työskentely- ja toimintatavat. Arvioijina toimivat kasvatettava itse, vertaiset, vanhemmat ja opettajat. (Cantell & Koskinen 2004, 63.)

Oppimisprosessi on kollektiivista toimintaa. Tulos ei ole keskeisintä, vaan myös se, mitä prosessin aikana opitaan, on tärkeää. Osallistuvassa ympäristökasvatuksessa korostetaan osallistumista, yhteiskunnallista vaikuttamista ja ympäristön puolesta toimimista. Malli koostuu 1.) omaehtoisen ja motivoituneen osallistumisen sekä 2.) ulkopuolelta tulevan, yksilön tai yhteisön kannustamisen eli osallistamisen kehästä, jossa tuotettu uusi tieto ja voimaantuminen kertautuu ja kasvaa. Ympäristövastuullinen kansalainen kokee itsensä osaksi luontoa ja yhteiskuntaa. Hän on tietoinen omista ympäristöarvoistaan ja kykenee esittämään ne. Hän ymmärtää, miten luonto toimii ja ymmärtää oman toimintansa yhteydet ympäristöongelmiin. Hänellä on tietoja ja taitoja toimia ympäristön puolesta ja hän toimii aktiivisesti yksilönä ja yhteisön jäsenenä ympäristöongelmien ratkaisemiseksi. (Cantell & Koskinen 2004, 65.)

Voimaantuminen ja henkilökohtaisen merkityksen muodostuminen on tavoitteena. Informaalinen eli koulun ulkopuolella tapahtuva oppiminen on tärkeää. Ympäristökasvatusta on toteutettava kaikilla yhteiskunnan sektoreilla. Puun juuret kiinnittyvät merkittävien kokemusten ympärille. (Cantell & Koskinen 2004, 68.)

Ympäristössä oppimisessa olennaisia ovat aisteihin ja havainnointiin perustuvat kokemukset. Ympäristöstä oppimisella tarkoitetaan oppijan ympäristöön liittyvän tiedon lisäämistä. Ympäristön puolesta toimiminen sisältää konkreettisen toiminnan lisäksi myös ympäristöön liittyvien arvojen omaksumista. Näitä ympäristökasvatuksessa tärkeitä arvoja ovat mm. eettiset, ekologiset, biologiset, esteettiset ja tiedolliset arvot. Mallissa perustan ympäristökasvatukselle luovat yksilön elämänkokemukset sekä hänen kehitys- ja oppimishistoriansa. Ympäristökasvatusta tulee Palmerin mukaan toteuttaa yksilön lähtötaso ja aiemmat kokemukset huomioon ottaen. (http://blogs.helsinki.fi/ymparistokasvatus/ymparistokasvatuksen-teorioita/puumalli/;  Palmer 1998 ja Cantell 2004.

Ympäristökasvatuksen ja neuvonnan toimijakenttä

Valtion ympäristöhallinnon ja kuntien viranomaiset tekevät työtä ympäristön ja luonnon hyväksi oikeudellisen ohjauksen,  taloudellisen ohjauksen ja ympäristötietoisuuden lisäämisen keinoin. Ympäristöntutkimusta ja -seurantaa tekevät maassamme useat tahot. Tutkimustyöhön kuuluu myös julkaisutoimintaa, tiedottamista ja asiantuntijapalveluita kuten konsultointia. Järjestöt pyrkivät vaikuttamaan yhteiskunnalliseen päätöksentekoon tekemällä aloitteita ja ehdotuksia päättäjille ja elinkeinoelämälle. Järjestöillä on tyypillisesti tiedotus- ja julkaisutoimintaa, minkä lisäksi ne antavat myös neuvontaa sekä järjestävät koulutusta, kampanjoita, kerhoja jne. Luontoyritykset voivat olla keskittyneitä esimerkiksi luonto-ohjaukseen, luonnontuotteisiin tai luontaistalouteen. Ympäristöteknologiaan keskittyneet yritykset tuottavat teknisiä menetelmiä ja menettelytapoja, joilla voidaan vähentää esimerkiksi teollisen tuotannon haitallisia vaikutuksia ympäristöön. Ne valmistavat esimerkiksi puhdistimia, puhtaampia polttoaineita ja energiaa säästävää tekniikkaa, jonka lisäksi ne tarjoavat konsultointi- ja tutkimuspalveluita. Ympäristöhuoltoyritykset ja kuntien jätelaitokset toimivat jätteiden keräyksen, kuljetuksen, hyödyntämisen (mm. lajittelu, kierrätys, jalostus uusioraaka-aineiksi, hyödyntäminen energiana), jätteen käsittelyn (vaarattomaksi tekeminen, sijoittaminen), haja-asutusalueiden vesihuollon sekä pilaantuneiden maiden ja vesien kunnostuksen alueilla. Ne tarjoavat myös konsultointi- ja suunnitteluapua sekä neuvontaa. (http://www.ammattinetti.fi/ammattialat/detail/18/66_ammattiala)

Tutustu viranomaisten toimijakenttään Ympäristöviranomaiset – sivustolla!

Kuntalaiset huolehtivat omasta ja lähiyhteisönsä hyvinvoinnista ja terveydestä voimavarojensa puitteissa niin pitkään kuin mahdollista. Kunnan asukkaat ovat itse edistämässä hyvinvointia yhteisöissään. Kuntalainen, hänen tarpeensa ja hyvinvointinsa ovat kaiken tekemisen keskiössä. Yhteisöllinen välittäminen, turvallisuuden tunne ja ihmisten vaikuttamismahdollisuudet korostuvat. Turvallisuuden tunne muodostuu liikennejärjestelyistä, rikollisuuden ehkäisemisestä, hyvästä ilmanlaadusta sekä elinympäristön puhtaudesta ja rauhallisuudesta. Turvallisuutta luovat myös riittävät ja laadukkaat palvelut, tietoturvalliset sähköiset palvelut, yhteisöllisyys ja turvaverkostot sekä turvallinen työympäristö. Kunta edistää omalta osaltaan kuntalaisten hyvinvointia mm. tarjoamalla mahdollisuuksia aktiiviseen ja hyvinvoivaan elämään turvallisessa ja viihtyisässä elinympäristössä. Kunnat huolehtivat puhtaasta ja terveellisestä asuinympäristöstä sekä monipuolisista harrastusmahdollisuuksista. Hyvinvoinnin edistämisen tehtävä on laaja ja edellyttää poikkihallinnollista yhteistyötä. Kuntalaisten hyvinvointi on yhteydessä koulutukseen, liikunta-, ruoka- ja kulttuuripalveluihin, kaavoitukseen, vesihuoltoon, ympäristön tilaan, liikennejärjestelyihin sekä moniin muihin kunnan hoitamiin tehtäviin. Kunnan kumppaneita hyvinvoinnin edistämisessä ovat vapaaehtoiset, yhteisöt, järjestöt, yritykset ja seurakunnat. Kunnat tukevat erilaisia yhdistyksiä ja järjestöjä, jotka järjestävät kuntalaisille muun muassa aktiviteetteja ja tapahtumia. (http://www.kunnat.net/fi/palvelualueet/hyvinvointikunta/Sivut/default.aspx)

Esimerkiksi Helsingissä ympäristökeskus ylläpitää energiansäästöön, kestävään kulutukseen ja muihin ympäristöasioihin liittyvää tietoa verkkosivuillaan. Vaikkapa lajitteluohjeita tai esimerkkejä hyvistä ilmastoa säästävistä käytännöistä löytyy Ekotuen ja Ilmastokumppanien sivuilta. Ympäristöneuvontaa saa lisäksi ottamalla yhteyttä ympäristökeskuksen asiantuntijoihin. Ympäristökeskus järjestää myös neuvontaa puhelinpalveluna asumisterveyteen ja elintarvikkeisiin liittyvissä asioissa.  Ympäristöneuvonnan toimintamuotoja ovat esim. Ekokompassin tapahtumat ja energianeuvonta. (http://www.hel.fi/www/helsinki/fi/kaupunki-ja-hallinto/hallinto/palvelut/palvelukuvaus?id=4907)

Helsingin kaupungin kotisivuilla asukkaille tarjotaan myös neuvontaa kestävään elämäntapaan (http://www.hel.fi/hel2/ymk/elamantapa/).

Jätehuollon yritykset hoitavat esim. jätteiden vastaanotto-, käsittely-, hyödyntämis- ja kehittämistehtäviä sekä jäteneuvontaa.  Kestävä kehitys ja jätteen synnyn ehkäisy ovat tärkeitä aiheita. Erityisesti varhaiskasvatus- ja kouluikäisille lapsille on usein lajitteluun liittyvää neuvonta- ja tehtävämateriaalia koottu yrityksen Internet -sivulle. Nuorille on omat materiaalinsa. Lapsille ja nuorille on mahdollisuus tilata ympäristöneuvojan toteuttamia koulutuksia esim. päiväkodeissa ja kouluissa. Lisäksi on mm. asukkaille ja isännöitsijöille tarkoitettuja Internet-sivuja, materiaaleja ja tilaisuuksia.

LYKE on rakentunut luonto- ja ympäristökoulujen verkoston ympärille. Mukaan on liittynyt muita ympäristö- ja luontokasvatusta tukevia toimijoita: Metsähallituksen luontokeskuksia, nuorisokeskuksia, leirikoulukeskuksia ja muita vastaavaa toimintaa tarjoavia tahoja. Toiminnan tarkoituksena on tukea varhaiskasvatusta ja perusopetusta luonto- ja ympäristökasvatuksessa sekä kestävän elämäntavan kysymyksissä. LYKE-toimijat tarjoavat luonto- ja ympäristökoulupäiviä ja –tuokioita lapsille ja nuorille sekä koulutuksia kasvattajille ja opettajille. Verkostoa koordinoi Suomen luonto- ja ympäristökoulujen liitto (LYKKY). LYKE kattaa jo koko Suomen. Mukana on n. 60 luonto- ja ympäristökoulua, nuorisokeskusta, luontokeskusta, leirikoulukeskusta ja muuta toimijaa, jotka kaikki tarjoavat luonto- ja ympäristökasvatusohjelmia päivähoitoon ja kouluille. Toimintaa kehitetään koko ajan mm. sertifioinnin, vertaisauditoinnin ja koulutustapaamisten kautta. Vuosittain ryhmiä otetaan vastaan n. 7500 ja käyntejä kertyy noin 190 000. Tavoitteena on, että lopulta jokainen päiväkoti ja koulu saisi tukea luonto- ja ympäristökasvatuksessa sekä kasvatuksessa kestävään elämäntapaan.  (http://www.luontokoulut.fi/mika-lyke/)

Luonto- ja ympäristökoulussa edistetään kestävän kehityksen etenemistä ja ympäristökasvatuksen innostusta ja osaamista niin koulumaailmassa kuin sen ulkopuolellakin. Luonto- ja ympäristökoulutoiminnalla halutaan saavuttaa mahdollisimman suuri vaikuttavuus tarjoamalla laadukkaita ohjelmia sekä tukemalla ja aktivoimalla ympäristökasvatusta luontokoulun toiminta-alueella. Luonto- ja ympäristökoulujen tarjonta tukee, rikastaa ja kehittää varhaiskasvatuksen ja eri oppilaitosten ympäristökasvatustyötä, mutta ei korvaa sitä. Luonto- ja ympäristökoulujen asiakkaita ovat päivähoidon ja koulujen ryhmät, kerhot, opettajat, kasvattajat ja kouluttajat, opiskelijat ja aikuisryhmät. Suurin osa luonto- ja ympäristökouluista palvelee suoraan toimialueensa, yleensä oman kuntansa, varhaiskasvatusta, perusopetusta ja muita oppilaitoksia. Suurin osa Suomen luontokouluista on kuntien hallinnoimia, ja kunnat myös rahoittavat selvästi suurimman osan niiden toiminnasta. Kunnissa luontokoulut ovat yleensä osa opetus-, sivistys- tai ympäristötoimea. Nuorisokeskuksissa toimivat luontokoulut puolestaan kuuluvat valtionavun piiriin. Kunnat ostavat suuren osan yritysmuotoisten luonto- ja ympäristökoulujen palveluista. (http://www.luontokoulut.fi/pdf/kasikirja.pdf)

Luonto- ja ympäristökoulut ympäri maata (25) vastaavat opetussuunnitelmien luonto- ja ympäristöopetukselle asetettuihin vaatimuksiin, tarjoavat ympäristökasvatuksessa tukea ja täydennyskoulutusta. Ne perustavat opetuksensa ajankohtaiseen tietoon ja tutkimukseen luonnosta, ympäristöstä ja pedagogiikasta sekä ovat tärkeä tuki päiväkotien ja koulujen kestävän kehityksen ohjelmien toteuttamiselle. Luonto- ja ympäristökoulut auttavat rakentamaan tietoa kokonaisvaltaisten kokemusten ja elämysten kautta. Ne tukevat erilaisia ja eri-ikäisiä oppijoita, innostavat ympäristövastuullisuuteen ja kannustavat fyysisesti ja henkisesti tervehdyttävään luonnossa liikkumiseen. (http://www.luontokoulut.com/pdf/esite3.pdf)

Metsähallituksen luontokeskuksia on 28 eri puolilla Suomea. Luontokeskukset ovat monipuolisia käyntikohteita näyttelyineen ja elokuvineen. Niistä voi hankkia tietoa mm. alueen luonnosta ja retkeilykohteista ja pyytää opastuspalveluja. (http://www.luontoon.fi/luontokeskukset)

Nuorisokeskuksia on 10 ympäri Suomen. Nuorisokeskusten yhteiskunnallista tehtävää rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö. Niillä on yhteiskunnallinen ja yleishyödyllinen tehtävä tukea lasten ja nuorten hyvää elämää. Nuorisokeskukset on tarkoitettu kaikille nuorille ja heidän kanssaan toimiville. Suomen nuorisokeskukset tarjoavat elämyksellisen, turvallisen ja kehittävän toimintaympäristön lähellä luontoa. Nuorisokeskukset tukevat nuorten kasvua ja uskoa omiin kykyihinsä tarjoamalla yhteisöllistä ja osallisuutta edistävää toimintaa ja palveluita, mm. leirikouluja. Suomen nuorisokeskusyhdistys (SNK ry) koordinoi ja kehittää nuorisokeskusten yhteistä toimintaa sekä toimii valtakunnallisen seikkailukasvatusverkoston kotipesänä. (http://www.snk.fi/)

FEE Suomen toiminnan keskiössä on kolme ohjelmaa: Vihreä lippu, Green Key ja Ympäristöreportterit. Vihreä lippu kohdistuu päiväkotien ja alakoulujen ympäristökasvatukseen, Green Key hotellien ympäristötyöhön ja Ympäristöreportterit nuorisoon. (http://www.feesuomi.fi/palvelut)

Suomessa toimii useita alueellisia yhteistyöverkostoja, joiden tavoitteena on lisätä alueellisesti ympäristökasvatustoimijoiden välistä yhteistyötä. Verkostoissa mm. jaetaan ideoita ja kokemuksia sekä kartutetaan osaamista järjestämällä koulutustilaisuuksia ja tutustumiskäyntejä. Opetus- ja kulttuuriministeriön vetämä Kestävän kehityksen kasvatuksen yhteysryhmä koordinoi ympäristökasvatusta valtakunnallisella tasolla. Yhteysryhmän tehtävänä on seurata ja edistää ympäristökasvatuksen kansallisten strategioiden toimeenpanoa. FEE Suomi toimii laajapohjaisessa yhteysryhmässä järjestökentän edustajana. Vuonna 2016 ryhmä keskittyy koordinoimaan uutta kansallista suunnitelmaa kestävän kehityksen kasvatuksen edistämiseksi.  FEE Suomi koordinoi Pyöreän Pöydän toimintaa, jossa on mukana n. 30 tahoa ja kokouksia järjestetään 2-4 kertaa vuodessa. Pyöreän Pöydän foorumin tavoitteena on lisätä järjestökentän yhteistyötä ympäristökasvatuksen saralla. (http://www.feesuomi.fi/verkostot)

Vihreä lippu on päiväkodeille, kouluille, ammatillisille oppilaitoksille ja vapaa-ajantoimijoille suunnattu ympäristökasvatusohjelma. Se antaa apuvälineitä ympäristökasvatustoiminnan kehittämiseen, uutta intoa ja ideoita sekä rakentavaa palautetta. Koulu saa projektin aikana monipuolista tukea, mm. materiaalikansion, opetusmateriaalia, ajankohtaisia tiedotteita ja koulutusta. Vihreä lippu on osa kansainvälisen ympäristökasvatusjärjestön FEE:n Eco-Schools -ohjelmaa. Suomessa Vihreästä lipusta vastaa FEE Suomi, joka on kehittänyt ohjelmaa Suomen oloihin sopivaksi. Vihreitä lippuja liehuu nyt eri puolilla Eurooppaa tuhansien koulujen saloissa. Vuonna 2016 Vihreä lippu -ohjelmassa toimii Suomessa noin 300 päiväkotia, koulua, oppilaitosta sekä muuta osallistujaa. Vihreä lippu -ohjelman osallistujat valitsevat lukuvuosittain teeman (esim. vesi, jäte, lähiympäristö), jota toteuttavat. Projektin alussa tehdään toimintasuunnitelma, josta saadaan kirjallista palautetta. Teemasta raportoidaan FEE Suomelle, joka voi myöntää osallistujalle Vihreän lipun tunnustuksena onnistuneesta toiminnasta. Kolmen teeman toteutuksen jälkeen osallistuja voi hakea Kestävää Vihreää lippua. Myös Kestävän lipun aikana Vihreä lippu -toiminta jatkuu. Vihreässä lipussa on olennaista lasten ja nuorten osallistuminen. Projektin alussa perustetaan ympäristöraati, jossa lapset ja aikuiset toimivat tasa-arvoisina jäseninä. Konkreettisia tekoja tehdään koulun ympäristökuormituksen keventämiseksi. Projektin alussa valitaan teema (vesi, energia, jätteiden vähentäminen tai joku muu), jonka osalta vähennetään ympäristökuormitusta. Kestävän kehityksen kasvatus saadaan osaksi jokapäiväistä arkea. Valittu ympäristöteema näkyy myös opetuksessa. Pitkäjänteisyys ja suunnitelmallisuus tarkoittaa esim. sitä, että koulu työstää valitsemaansa teema vähintään yhden lukuvuoden ajan. (http://www.edu.fi/yleissivistava_koulutus/aihekokonaisuudet/
kestava_kehitys/kumppanit/projektit/vihrea_lippu
)

Green Key on ympäristöohjelma, joka rakentaa kestävää matkailua. Green Key -merkin saanut hotelli on sitoutunut henkilöstön ja asiakkaiden ympäristötietoisuuden kasvattamiseen sekä energian- ja vedenkäytön tehostamiseen ja majoitustoiminnan ympäristörasituksen pienentämiseen. Merkki perustuu majoitusalalle suunniteltuihin ympäristökriteereihin, joiden noudattamiseen ja seurannan raportointiin osallistuja sitoutuu. Green Key -sertifioidut majoitusalan yritykset voivat hyödyntää kansainvälistä Green Key -tunnusta viestinnässään.  (http://www.feesuomi.fi/green-key)

Ympäristöreportterit on osa kansainvälistä Young Reporters for the Environment -ohjelmaa, joka toimii 28 eri maassa ympäri maailman. Ohjelmaa tukevat kansainvälisesti mm. UNESCO, UNEP sekä EEA. Ympäristöreportterit on suunnattu perusopetuksen 5.-6. luokille, yläkouluille ja toisen asteen opetukseen. Se on ympäristö­kasvatus­menetelmä ja journalismikilpailu, joka rohkaisee nuoria ottamaan kantaa ja vaikuttamaan heitä koskettaviin ympäristökysymyksiin. Menetelmä antaa väylän mielipiteiden ilmaisuun ja tiedon levittämiseen eri medioiden kautta kirjoittamalla, valokuvaamalla tai videon välityksellä. Toiminnan tavoitteena onkin lisätä tietoisuutta tärkeistä ympäristö­kysymyksistä ja vaikuttaa journalismin keinoin asioiden muuttamiseksi. (http://www.ymparistoreportterit.fi/)nkäytön tehostamiseen

Oppilaitosten kestävän kehityksen sertifiointi on Opetus-, kasvatus- ja koulutusalojen eli OKKA -säätiön ylläpitämä järjestelmä, joka tarjoaa arviointityökaluja, materiaaleja, neuvontaa ja koulutusta koulujen ja oppilaitosten kestävän kehityksen työn tueksi. Järjestelmä mahdollistaa myös ulkoisen arvioinnin ja sertifikaatin hakemisen. Oppilaitos voi rakentaa kestävän kehityksen ohjelman, jonka avulla kestävän elämäntavan oppiminen kytketään suunnitelmalliseksi osaksi opetusta ja oppilaitoksen toimintakulttuuria. Jotta se pyörisi ja veisi työtä koko ajan eteenpäin, tulee ohjelman tavoitteiden ja toimenpiteiden toteutumista arvioida vuosittain. Ohjeet ja itsearviointityökalut tarjoavat tukea kestävän kehityksen ohjelman ja oppilaitoksen toiminnan eri osa-alueiden arviointiin ja kehittämiskohteiden tunnistamiseen. Kestävän kehityksen sertifiointi tarjoaa mahdollisuuden ulkoisen tunnuksen eli sertifikaatin hakemiseen. Sertifiointi perustuu Oppilaitosten kestävän kehityksen kriteereihin, joissa tarkastellaan kestävän kehityksen sisältymistä oppilaitoksen johtamiseen, opetukseen ja toimintakulttuuriin. Sertifikaatin hakeminen edellyttää oppilaitoksen itsearviointia sekä ulkoista auditointia oppilaitoksessa, joiden avulla todennetaan kriteerien täyttyminen. Sertifikaatin myöntää OKKA-säätiö. (http://www.koulujaymparisto.fi/)

Suomen Ladun lastentoiminnan vankka kulmakivi on metsämörritoiminta. Metsämörri -satuhahmo innostaa lapset lähiluontoon leikkimään, liikkumaan, ihmettelemään ja tutkimaan. Toimintaa toteuttavat Suomen Ladun metsämörrinohjaajan koulutuksen saaneet ohjaajat. He toimivat mm. varhaiskasvatuksessa, kouluissa ja Suomen Ladun jäsenyhdistyksissä. Suomen Latu koordinoi ja kehittää suomenkielistä metsämörritoimintaa.

Metsämörritoiminnassa lapsille on omat viitteelliset ikäryhmät. Metsämörriohjaaja muodostaa oman lapsiryhmänsä ryhmän koon, ikäjakauman sekä lasten temperamentin ja taitojen mukaan.  Metsänuppuset ovat alle 3-vuotiaita, jotka saavat ensikosketukset luontoon yhdessä aikuisen kanssa. Metsämyttyset ovat 3–4-vuotiaita. He leikkivät ja liikkuvat luontoa ihmetellen. Metsämörrit ovat 5–8-vuotiaita lapsia, joiden tiedonhalu täyttyy ja he oppivat mielikuvitusrikkaan leikin ja luonnon tutkimisen avulla. Metsävaeltajat ovat 7–12-vuotiaita lapsia, jotka retkeilevät ja liikkuvat monipuolisesti lähiluonnossa. (https://www.suomenlatu.fi/ulkoile/lastentoiminta/metsamorri.html)

Ulkoilmaelämää viettävien päiväkotien, perhepäivähoitajien ja koululaisten iltapäivätoiminnan verkosto Luonnossa kotonaan (LK) on Suomen Ladun vuodesta 1999 koordinoima toimintamuoto, joka keskittyy varhaiskasvatuksessa ja koululaisten iltapäivätoiminnassa toteutettavaan luontoliikuntaan sekä luonto- ja ympäristökasvatukseen. Toiminnassa ulkoilmaelämä on kaiken perustana.  Luonnossa kotonaan on ulkoilmaelämää säällä kuin säällä, ympäri vuoden. Toiminnassa korostuvat leikki ja luonnossa liikkuminen, kiireetön yhdessäolo ja yhdessä tekeminen. Toiminnan perustana on näkemys leikkivästä ja liikkuvasta, ainutlaatuisesta lapsesta. Lapsen osallisuus ja kestävä elämäntapa ovat toimintaa ohjaavia arvoja ja näkyvät arjessa. Luonnossa kotonaan -verkostoon kuuluu tällä hetkellä 19 toimipaikkaa ja LK -toimintaa ohjaavat toiminnalle asetetut kriteerit. (https://www.suomenlatu.fi/ulkoile/lastentoiminta/luonnossa-kotonaan.html)

WWF Suomi on osa laajaa, kansainvälistä WWF-verkostoa, jolla on toimistoja noin 50 maassa ja toimintaa yli sadassa maassa. Kansainvälinen WWF perustettiin vuonna 1961 ja WWF Suomi sen itsenäiseksi, kansalliseksi rahastoksi vuonna 1972. (https://wwf.fi/wwf-suomi/tietoa-meista/) Ympäristökasvatus tarjoaa innostavia oppimisen ja toimimisen kokemuksia, jotka tukevat eri-ikäisten ihmisten kykyä ja halua toimia ympäristön puolesta. (https://wwf.fi/vaikuta-kanssamme/ymparistokasvatus/) WWF Suomi tarjoaa ympäristökasvatuksen tueksi mm. koulutusta kasvattajille, kouluvierailuja ja opetusmateriaaleja.

Ympäristökasvatuksen tavoitteena on kasvattaa niin lapsista, nuorista kuin aikuisistakin luontoa rakastavia ja elintavoiltaan vastuullisia ihmisiä. Ympäristökasvatuksella luodaan läheinen suhde luontoon. Rakkaus luontoa kohtaan johtaa oman elinympäristön huolenpitoon ja suojeluun. Ympäristökasvatuksessa ei siis ole kyse vain lasten ja nuorten toiminnasta vaan toimintaa järjestetään motolla ”vauvasta vaariin”.  Toimintaa luotsaa ympäristökasvatustoimikunta järjestämällä tutustumiskäyntejä ja tapahtumia sekä edistämällä ympäristökasvatusta alueellisesti ja valtakunnallisesti muiden järjestöjen, viranomaisten ja toimijoiden kanssa. Nuorisojärjestö Luonto-Liitto on perinteisesti ohjannut lapsia ja nuoria luontoon ja kestävään elämäntapaan muun muassa kerho- ja leiritoiminnalla. Myös luonnonsuojelupiirit tekevät muun työn ohessa paljon ympäristökasvatustyötä. Suomen luonnonsuojeluliitto tuottaa myös erilaista materiaalia, jota voi käyttää hyväksi ympäristökasvatustyössä. Yhteistyötä tehdään useiden eri järjestöjen kanssa. (http://www.sll.fi/mita-me-teemme/ymparistokasvatus/tavoitteemme)

4H-järjestön arvopohja muodostuu neljästä H-kirjaimesta.

  • Harkinta – Head: Harkinta kuvaa sitä, miten tärkeää ihmisen on jatkuvasti kehittää omaa ajatteluaan sekä pyrkiä kaikessa toiminnassaan rehellisyyteen ja oikeudenmukaisuuteen.
  • Harjaannus – Hands: Harjaannus tarkoittaa käytännön ja käden taitoja, joita harjoitellaan kaikessa 4H-toiminnassa. Tähän liittyvät tärkeänä osana asenteet, kuten esimerkiksi yritteliäisyys ja ahkeruus.
  • Hyvyys – Heart: Hyvyys kertoo toisen ihmisen sekä luonnon kunnioittamisesta ja huolenpidosta. Hyvyyteen liittyvät myös yhteistyötaidot ja hyvä käytös.
  • Hyvinvointi – Health: Hyvinvointi on kokonaisvaltainen asia, johon liittyvät ihmisen fyysinen ja henkinen tasapaino sekä riittävä aineellinen hyvinvointi.

4H-toimija pystyy luomaan arjen hyvinvointia itselleen ja muille. 4H-harrastuksen toiminta-ajatuksena on tukea lapsen ja nuoren kasvua aktiiviseksi, vastuulliseksi ja yritteliääksi. Lapsen ja nuoren kehitysvaiheet huomioon ottavassa toiminnassa opitaan itse tekemällä. 4H-kerhossa omaksutaan elämänhallintaa tukevia käytännön tietoja ja taitoja koulutetun ohjaajan tuella. Erilaiset kurssit syventävät nuoren osaamista. Toiminnassa saadaan valmiuksia aktiiviseen kansalaisuuteen, työelämään ja yrittäjyyteen. 4H-järjestö on valtakunnallinen, yhtenäinen ja kehittyvä lasten ja nuorten elämänhallintaa ja yritteliäisyyttä tukeva kansalaisjärjestö sekä johtava nuorisopalveluja tuottava järjestö. (http://www.4h.fi/4h-jarjestona-2/jarjeston-toiminta/arvot-ja-strategia/)

Lähteet

  • Cantell, Hannele & Koskinen, Sanna 2004. Ympäristökasvatuksen tavoitteita ja sisältöjä. Teoksessa Ympäristökasvatuksen käsikirja. Hannele Cantell (toim.) Juva: PS-kustannus, 60-79.
  • Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014. 3. muutettu painos. OPH, Määräykset ja ohjeet 2016:1.
  • Hiltunen, Valma, Hyytiäinen, Merja, Lindroos, Sirpa & Matero, Marja 2013. Koulunkäynnin ohjaajan käsikirja. 3. uudistettu painos. Helsinki: Sanoma Pro Oy.
  • Jeronen, E. & Kaikkonen, M. 2001. Ympäristökasvatuksen kokonaismallin tavoitteet ja sisällöt arvioinnin kehittämisen tukena. (Evaluation in Environmental Education.) Teoksessa: Jeronen, E. & Kaikkonen, M. (toim.) 2001. Ympäristötietoisuus – Näkökulmia eri tieteenaloilta. Oulun yliopisto. Kasvatustieteiden tiedekunta, Selosteita ja katsauksia 139, 22-41.
  • Järvilehto, Lauri 2014. Hauskan oppimisen vallankumous. Juva: PS-kustannus.
  • Kauppila, Reijo A. 2007. Ihmisen tapa oppia. Johdatus sosiokonstruktiiviseen oppimiskäsitykseen. Juva: PS-kustannus.
  • Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014. OPH, Määräykset ja ohjeet 2014:96.
  • Rauste-von Wright, Maijaliisa, von Wright, Johan & Soini, Tiina 2003. Oppiminen ja koulutus. 9. uudistettu painos. Helsinki: WSOY.
  • Varhaiskasvatuslaki 1.1973/36.
  • Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016. OPH, Määräykset ja ohjeet 2016:17.
Tutustu alan työkuviin!
Tarvitsetko koulutusta?

Joko osaat?

Näytä osaamisesi suorittamalla ympäristöhuollon ammattitutkinto!

Tutustu tarkemmin!