VAARALLISET JÄTTEET

Vaarallisia jätteitä ovat jätelain mukaan sellaiset jätteet, jotka kemiallisen tai muun ominaisuutensa vuoksi voivat
aiheuttaa vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle.

Vaaralliseksi luokiteltavat jätelajit on nimetty valtioneuvoston asetuksessa jätteistä (179/2012) liitteessä 3. Kyseinen luettelon mukainen luokitus perustuu EU:n jätteiden ja vaarallisten jätteiden luetteloon. Luettelo on sitova, eli luettelossa vaaralliseksi jätteeksi merkitty jäte katsotaan aina vaaralliseksi. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksille on kuitenkin annettu oikeus poiketa yksittäistapauksessa luettelon mukaisesta luokituksesta tietyin edellytyksin.

Tavallisimpia kotitalouksissa syntyviä vaarallisia jätteitä ovat mm. erilaiset liuottimet, maalit, raskasmetalliparistot, loisteputket, kylmälaitteet, TV- ja ATK-näytöt sekä jäteöljy. Teollisuudessa syntyvät vaaralliset jätteet vaihtelevat toimialoittain.

  • jäteöljyt (polttoöljyt, hydrauliikka-, vaihteisto- ja voiteluöljyt) sekä öljyiset jätteet (purut, trasselit, öljynsuodattimet, hydrauliikkaletkut)
  • romuakut ja akkunesteet
  • maalit, liimat ja lakat
  • liuotinaineet ja liuottimet (tärpätti ja muut ohenteet, tinneri, asetoni – kynsilakanpoistoaine, bensiini)
  • elohopeakuumemittarit
  • loisteputki ja pienloistelamppu (energiansäästölamppu) sekä suurpainelamppu (loisteaineesta riippumatta), neonputki
  • paristot ja ladattavat akkuparistot – myös kännyköiden ja muiden pienlaitteiden akut
  • täydet tai vajaat aerosolipullot ja -tölkit, esim. hiuslakkapullo, spraymaalipullo (tyhjinä metallinkeräykseen)
  • ekg-vyöt ja muut Ag/AgCL-päällysteiset ekg-sensorit
  • vanhentuneet lääkkeet ja farmaseuttiset tuotteet
  • desinfioivat puhdistusaineet, desinfiointiaineet
  • kasvinsuojeluaineet ja torjunta-aineet
  • myrkyt, rotanmyrkky
  • emäksiset pesuaineet ja puhdistusaineet (konetiskiaine, uuninpesuaine)
  • rikkihappo ja suolahappo sekä orgaaniset hapot (etikkahappo ja muurahaishappo)
  • kotitalouskoneiden PCB-kondensaattorit ja kylmäkoneiden lämmönsiirtonesteet (CFC-yhdiste eli freoni ja ammoniakki)
  • kyllästysaineet ja puunsuoja-aineet
  • terva ja tervatuotteet
  • kalsiumoksidi CaO (= poltettu kalkki, sammuttamaton kalkki); tavallinen kalkkikivijauheinen puutarhakalkki kaatopaikkajätettä
  • ruosteenestoaineet
  • jauhemainen laasti ja sementti (kovettunut on rakennusjätettä)
  • jarrunesteet ja kytkinnesteet
  • pakkasnesteet ja jäähdytinnesteet
  • iskunvaimentimet
  • retkikaasupullot
  • jauhesammutin eli vaahtosammutin
  • röntgenkuvat
  • valokuvauskemikaalit (kiinnitteet ja kehitteet) sekä hopeapitoiset filmit ja negatiivit
  • permanenttiaineet , hiusvärit
  • kynsilakka
  • hengityssuojain tai hengityssuojaimen vaihdettava patruuna, mikäli suodatettavassa ilmassa on vaaralliseksi jätteeksi luokiteltavaa ainetta (esim. bentseeniä)

Vaarallisten jätteiden pääsy maaperään tai viemäriin on estettävä. Hyvä varasto on tiivispohjainen ja katettu. Palavien nesteiden varastointiin on annettu erillisiä määräyksiä, niistä on kysyttävä lisää palo- ja pelastusviranomaisilta. Vaarallisten jätteiden astioita ei saa säilyttää ulkona, mikäli astioihin voi joutua vettä. Vaarallisia jätteitä ei saa varastoida pitkiä aikoja, koska jätteen olomuoto voi muuttua ja se myös vaikuttaa käsittelykustannuksiin. Vaaralliset jätteet säilytetään mieluiten omissa alkuperäisissä pakkauksissaan. Astioissa tulee olla selkeä merkintä siitä, mitä astia sisältää. Jätelaki kieltää vaarallisen jätteen laimentamisen tai muulla tavoin sekoittamisen laadultaan erilaiseen jätteeseen tai muuhun aineeseen. Sekoittamiskiellosta voidaan poiketa, jos sekoittaminen on tarpeellista jätteen käsittelemiseksi, ja siihen on saatu ympäristölupa.

 

Vaaralliset jätteet asettavat haitallisuutensa vuoksi erityisiä vaatimuksia jätteen kuljetukselle ja käsittelylle. Kunnilla on jätelain mukaan velvollisuus järjestää asumisessa sekä maa- ja metsätaloudessa syntyneiden vaarallisten jätteiden vastaanotto ja käsittely. Maa- ja metsätaloudessa syntyneiden jätteiden määrän on kuitenkin oltava kohtuullinen. Muussa toiminnassa, kuten teollisuudessa, syntyneiden vaarallisten jätteiden jätehuollon järjestäminen on ensisijaisesti jätteen haltijan velvollisuus

Vaarallisen jätteen pakkaamisesta ja merkitsemisestä säädetään jäteasetuksessa. Vaarallisen jätteen pakkauksen on oltava tiivis ja tiiviisti uudelleen suljettava ja sen on kestettävä tavanomaisesta käytöstä, siirtämisestä ja säilytysolosuhteista aiheutuva kuormitus ja rasitus. Pakkauksen ja sulkimen materiaalit eivät saa reagoida vaarallisen jätteen kanssa siten, että jätteestä aiheutuu vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle. Jos pakkaus täyttää kemikaalien luokitusta, merkintää ja pakkaamista koskevan CLP-asetuksen vaatimukset, sen katsotaan täyttävän myös jäteasetuksen vaarallisen jätteen pakkausvaatimukset.

Vaarallisen jätteen pakkaukseen on merkittävä jätteen haltijan nimi, jätteen nimi sekä turvallisuuden ja jätehuollon järjestämisen kannalta tarpeelliset tiedot ja varoitukset. Jos vaarallisella jätteellä on jokin vaaraominaisuuksista HP 1—8, 10, 11 tai 14, on pakkaukseen lisäksi merkittävä jätteen pääasiallisia vaaraominaisuuksia aiheuttavat aineet sekä tehtävä CLP-asetuksen mukaiset varoitusmerkinnät. Jos jäte ei koostumukseltaan ja ominaisuuksiltaan olennaisesti poikkea siitä aineesta, josta jäte on pääosin muodostunut, ja jäte säilytetään aineen alkuperäisessä pakkauksessa, voidaan myös käyttää pakkauksessa ennestään olevia merkintöjä.

Osaan vaarallisten jätteiden kuljetuksista sovelletaan vaarallisten aineiden kuljetussäännöksiä (VAK-määräykset). Jätteen kuljetuksessa on tapauskohtaisesti selvitettävä, kuuluuko kyseinen vaarallinen jäte VAK-määräysten piiriin.

Vaarallisten aineiden maantiekuljetusta koskevat säädökset perustuvat kansainväliseen ADR-sopimukseen (suomeksi käytetään lyhennettä VAK). Vaarallisten aineiden kuljetuksesta annetussa laissa vaaralliseksi määritellään aine, joka räjähdys-, palo- tai säteilyvaarallisuutensa, myrkyllisyytensä, syövyttävyytensä tai muun ominaisuutensa vuoksi saattaa aiheuttaa vahinkoa ihmisille, ympäristölle tai omaisuudelle. Lakia sovelletaan myös vaarallisiin seoksiin, esineisiin, välineisiin, tavaroihin, tyhjiin pakkauksiin, muuntogeenisiin organismeihin ja mikro-organismeihin. Vaarallisten aineiden luokat määritellään vaarallisten aineiden kuljetuksesta tiellä annetulla asetuksella.

Vaarallisen aineen lähettäjän velvollisuus on luokitella, pakata ja merkitä jäte VAK-määräysten mukaisesti. Lähettäjä vastaa myös siitä, että vaarallisen aineen nimi, luokitus ja muut vaaditut tiedot on merkitty oikein kuljetusasiakirjoihin. Lisäksi lähettäjän on toimitettava kuljetusasiakirjat kuljetuksen suorittajalle ennen kuljetusta.

Jätelaki edellyttää, että vaarallisesta jätteestä on annettava tarpeelliset tiedot jätehuollon kaikissa vaiheissa siten, että jätteen siirtoja ja ominaisuuksia voidaan seurata sen syntypaikalta hyödyntämiseen tai loppukäsittelyyn. Tiedonantovelvoite ei kuitenkaan koske kotitalouksia.

Vaarallisen jätteen kuljetuksen mukana on oltava siirtoasiakirja, jossa on tiedot jätteen lajista, laadusta, määrästä, alkuperästä, toimituspaikasta ja -päivämäärästä sekä kuljettajasta. Jätteen haltijan on huolehdittava siitä, että siirtoasiakirja on mukana jätteen siirron aikana ja että se annetaan siirron päätyttyä jätteen vastaanottajalle. Vastaanottajan on vahvistettava jätteen vastaanotto allekirjoittamalla asiakirja. Siirtoasiakirja voi olla tallennettuna myös sähköisesti, jos se on mahdollista lukea kuljetuksen aikana. Jätteen haltijan ja vastaanottajan on säilytettävä siirtoasiakirja tai sen jäljennös kolmen vuoden ajan.

Jätelain mukaan vaarallisen jätteen tuottajan ja laitos- tai ammattimaisen käsittelijän on pidettävä kirjaa jätteistä. Kirjanpitoon on toiminnan luonteen mukaan sisällytettävä tiedot syntyneen, kerätyn, kuljetetun, välitetyn tai käsitellyn jätteen lajista, laadusta, määrästä, alkuperästä ja toimituspaikasta sekä jätteen kuljetuksesta ja käsittelystä. Kirjanpitotiedot on säilytettävä kirjallisesti tai sähköisesti kuusi vuotta.

Kemikaalit

Kemikaali voi olla kemiallinen aine tai niiden seos. Kemikaali voi olla haitallinen ihmisten terveydelle tai ympäristölle. Terveydelle vaaralliset kemikaalit voivat esimerkiksi ärsyttää ihoa tai silmiä, aiheuttaa herkistymistä sekä myrkytysoireita tai niillä voi olla vakavia pitkäaikaisvaikutuksia kuten esimerkiksi syöpää. Muita vakavia vaikutuksia voivat olla mm. vaikutukset lisääntymiseen tai sikiönkehitykseen. Kemikaalin vaaraominaisuuksien lisäksi terveysriskiin vaikuttaa keskeisesti altistuminen ko. kemikaalille. Ympäristön kannalta vaarallisia ovat mm. hitaasti hajoavat, eliöihin kertyvät ja myrkylliset aineet.

Kemikaaleja koskevat useat säädökset, joiden tarkoituksena on taata kemikaalien ja niitä sisältävien tuotteiden turvallinen käyttö. Tavoitteena on, että markkinoilla olisi vain tuotteita, joiden käyttöohjeita noudattamalla ei aiheudu vaaraa ihmiselle tai ympäristölle.

Biosidit ovat kemiallisia aineita, valmisteita tai pieneliöitä, joiden tarkoitus on tuhota, torjua tai tehdä haitattomaksi haitallisia eliöitä, estää niiden vaikutusta tai rajoittaa niiden esiintymistä. Biosidivalmisteita ovat muun muassa ihon ja pintojen desinfiointiaineet, säilöntäaineet, jyrsijämyrkyt, hyönteismyrkyt ja -karkotteet, puunsuoja-aineet ja kiinnittymisenestovalmisteet eli veneenpohjamaalit. Kasvinsuojeluaineet, lääkevalmisteet, kosmetiikka ja elintarvikkeet tai niiden lisäaineet eivät ole biosidivalmisteita.

Suomessa saa käyttää vain Suomessa hyväksyttyjä biosidivalmisteita. Niitä ei saa tuoda ulkomailta omaan käyttöön. Lue aina valmisteen käyttöohje huolellisesti ja toimi sen mukaan.

 

Kirjainyhdistelmä CMR tulee sanoista carcinogen, mutagen and/or reproductive toxicant eli CMR-aineet ovat syöpää aiheuttavia, perimää vaurioittavia ja/tai lisääntymiselle vaarallisia aineita. Nämä kemikaalit ovat erittäin vaarallisia ihmisen terveydelle. Ne voivat vaikuttaa DNA:han – geneettiseen karttaamme – muuttamalla sitä ja aiheuttaa hallitsematonta solujen kasvua (syöpää) tai häiritä sukupuolista kehitystä.

Syöpää aiheuttavien, perimää vaurioittavien ja lisääntymismyrkyllisten aineiden aiheuttama vaara kuitenkin vaihtelee aineittain. EU-lainsäädännössä on rajoitettu CMR-aineiden markkinoille saattamista ja käyttöä aineina ja seoksissa, jotka on tarkoitettu toimitettavaksi yleiseen kulutukseen. Käytännössä siis kategorioihin 1A tai 1B luokiteltuja CMR-aineita ja -seoksia ei siis ole kuluttajien saatavilla. Pitoisuusrajat siitä, paljonko tällaisia aineita voi olla seoksessa ennen kuin koko seos luokitellaan CMR-aineeksi, voivat vaihdella ainekohtaisesti. Yleiset pitoisuusrajat luokituksesta säätävässä CLP-asetuksessa ovat 0,1% (C- ja M- ominaisuuksille) ja 0,3 % (R-ominaisuudelle).

 

Formaldehydia saattaa esiintyä vaatteissa ja kodin tekstiileissä. Sitä käytetään tekstiilien valmistamisessa. Formaldehydin vaaraominaisuudet riippuvat sen pitoisuudesta. Se on luokiteltu vaaraominaisuuksien mukaan mm. ihoa ja silmiä ärsyttäväksi ja se voi aiheuttaa allergisen ihoreaktion. Formaldehydin enimmäismääristä eräissä tekstiilituotteissa säädetään  asetuksella (233/2012).

Aineen vaaraominaisuuksien lisäksi terveysriskiin vaikuttaa se, missä määrin ko. aineelle altistuu. Formaldehydin määrä tuotteessa vähenee vesipesussa, minkä vuoksi tekstiilit on suositeltavaa pestä ennen käyttöä, etenkin jos tuotteessa tai sen myyntipäällyksessä kehotetaan pesemään tuote ennen käyttöönottoa.

 

 

Ftalaatteja esiintyy hyvin yleisesti elinympäristössämme ja niitä käytetään usein PVC-muovin (polyvinyylikloridi) pehmittiminä. Muovia muokataan pehmeäksi ja taipuisaksi lisäämällä pehmittimiä, yleisimmin ftalaatteja. PVC-muovin tunnistaminen päällepäin voi olla hankalaa, mutta joissain tapauksissa muovimateriaali on voitu erikseen merkitä esineessä. Ftalaateille voi altistua lukuisista lähteistä mm. leluista, lattiamatoista, maaleista, vaatteista, sandaaleista, laukuista, kosmetiikkatuotteista ja urheiluvälineistä. Terveysriskien kannalta onkin tärkeää saada käsitys kokonaiskemikaalialtistumisesta. Jokapäiväisiä valintoja tehdessään voi valita tuotteita, joiden käytöstä aiheutuvat riskit pystyy tiedostamaan ja hallitsemaan.

Ftalaatit eivät aiheuta välitöntä vaaraa ihmisen terveydelle. Ftalaateilla on paha maine etenkin siksi, että osa niistä on luokiteltu mm. lisääntymisvaarallisiksi ihmiselle.

Ftalaateista osan on myös tutkimuksissa havaittu häiritsevän elimistön normaalia hormonitoimintaa (esim. DEHP). Toisaalta nykytiedon mukaan kaikki ftalaatit eivät ole lisääntymisvaarallisia, esimerkiksi di-isononyyliftalaattilla (DINP) ja di-isodekyyliftalaattilla (DIDP) ei ole harmonisoitua vaaraluokitusta lisääntymismyrkyllisyyden osalta. Ftalaattien terveysvaarojen tutkiminen on edelleen käynnissä.

Leluissa ja lastenhoitotuotteissa DEHP:n, DBP:n ja BBP:n pitoisuutta on lainsäädännöllä rajoitettu lisääntymisvaarallisuuden vuoksi. Varovaisuussyistä myös ftalaattien DINP, DIDP ja DNOP käyttöä on rajoitettu sellaisissa leluissa ja lastenhoitotuotteissa, jotka voi laittaa suuhun.

 

Herkistävät aineet eli allergeenit voivat aiheuttaa ihon ja/tai hengitysteiden herkistymistä. Hengitysteiden herkistymisen oireet ilmenevät tavallisesti nuhana, astmana, sidekalvotulehduksena tai keuhkorakkuloiden tulehduksena. Iholla herkistävät aineet aiheuttavat allergista ihottumaa, joka ilmenee yleisemmin ihon punoituksena, kutinana, hilseilynä tai turvotuksena. Herkistyminen tapahtuu kahdessa vaiheessa. Ensin altistuttaessa syntyy erityinen immunologinen muisti, jolloin immuunijärjestelmä oppii reagoimaan tähän aineeseen. Tämän jälkeen altistuminen aineelle aiheuttaa herkistyneelle ihmiselle näkyviä oireita. Matalammat ainemäärät riittävät aiheuttamaan allergisen ihoreaktion tai hengitystieoireita toisessa vaiheessa. Tyypillisesti jatkuva altistuminen aineelle pahentaa oireita.

Herkistäviä aineita voi olla muun muassa kosmetiikassa, hiusväreissä, pesuaineissa ja leluissa.  EU:n kemikaalilainsäädäntö suojelee kuluttajia herkistäviltä aineilta säätelemällä niiden merkitsemistä ja markkinoille saattamista. Tuotteet tulee merkitä varoitusmerkein ja vaaralausekkein sekä hengitystie- että ihoherkistävyyden osalta. Seos luokitellaan herkistäväksi, jos se sisältää vähintään yhtä herkistäväksi luokiteltua aineosaa yli tietyn pitoisuusrajan. Jotkin herkistäviksi luokitellut aineet voivat aiheuttaa jo yleisiä pitoisuusrajoja alhaisimpina pitoisuuksina allergisen vasteen henkilöillä, jotka ovat jo herkistyneet kyseiselle aineelle. Myös näitä aineita sisältävät seokset on merkittävä allergisesta reaktiosta varoittavalla lausekkeella.

Kosmetiikkatuotteisiin tulee merkitä ainesosat, joille herkistytään useammin kuin muille. Tällaisia aineita ovat mm. hiusvärien sisältämät parafenyleenidiamiinit sekä tietyt hajusteet ja säilöntäaineet. Nämä ainesosat pitää ilmoittaa tuotteen ainesosalistassa, mikäli lainsäädännössä määrätyt pitoisuusrajat ylittyvät. Kosmetiikkalainsäädännössä on myös rajoitettu joidenkin aineiden käyttöä (ns. kiellettyjen aineiden lista).

Pesuainepakkauksiin on merkittävä yleisimmät allergiaa aiheuttavat hajusteet sekä kaikki pesuaineen sisältämät säilöntäaineet. Tiettyjen allergisoivien hajusteiden käyttö on kokonaan kielletty leluissa, kun taas joidenkin hajusteiden käytöstä on ilmoitettava leluun tai sen pakkaukseen tehtävällä merkinnällä (1352/2011).

Hormonijärjestelmät ohjaavat ihmisten ja eläinten kehitystä, kasvua, lisääntymistä ja käyttäytymistä. Elimistön luonnolliset hormonit (esim. testosteroni, estrogeeni, kilpirauhashormoni, insuliini) ovat kemiallisia aineita, ja ne muodostavat monimutkaisen ja herkän järjestelmän. Eräät ihmisen teollisesti valmistamat ja luonnosta peräisin olevat kemialliset aineet saattavat monilla eri tavoilla häiritä hormonijärjestelmien toimintaa ja aiheuttaa haittavaikutuksia. Ihminen voi altistua kemikaaleille muun muassa työpaikalla tai kulutustuotteiden, kuten elintarvikkeiden, muovimateriaalien, maalien, pesuaineiden ja kosmeettisten valmisteiden välityksellä sekä epäsuorasti ympäristön kautta (ilma, vesi, maaperä). Ympäristön eläinten kemikaalialtistuminen tapahtuu pääasiassa ravinnon ja veden kautta.

Hormonitoimintaa häiritsevien kemikaalien uskotaan vaikuttavan hormonijärjestelmän toimintaan ainakin kolmella tavalla:

  • jäljittelemällä elimistön luonnollisten hormonien vaikutusta
  • estämällä luonnollisten hormonien vaikutuksia
  • vaikuttamalla hormonien pitoisuuteen elimistössä

Eräiden tunnettujen hormonitoimintaa häiritsevien kemikaalien on havaittu aiheuttavan esimerkiksi linnuilla ja nisäkkäillä muun muassa lisääntymis- ja kehityshäiriöitä sekä syöpää. Jo 1960-luvulla alettiin epäillä eräiden ns. ympäristömyrkkyjen (mm. PCB, DDT) aiheuttavan lisääntymishäiriöitä eräissä ravintoketjun huipulla olevissa eläimissä, mm. petolinnuissa ja hylkeissä. Nämä aineet onkin sittemmin kielletty lähes kaikissa teollisuusmaissa. Hormonitoimintaa häiritseviä vaikutuksia on havaittu myös esimerkiksi eräillä pesuaineissa ja tekstiilien viimeistelyssä käytettyjen alkyylifenolietoksylaattien hajoamistuotteilla, nonyylifenoleilla sekä muovimateriaalin pehmittiminä käytetyillä ftalaateilla.

Useiden sellaisten teollisesti valmistettujen aineiden, joilla epäillään olevan hormonitoimintaa häiritseviä vaikutuksia, käyttöä on jo rajoitettu tai käyttö on kielletty ilman erillistä lupaa EU:n markkinoilla niiden lisääntymiseen vaikuttavien tai muiden vaarallisten ominaisuuksien perusteella. Monia mahdollisesti hormonitoimintaan vaikuttavia aineita on kuitenkin vielä käytössä, ja niiden ominaisuuksien arviointia ja tutkimista jatketaan. On myös huomioitava, että aineilla voi olla useita erilaisia vaarallisia ominaisuuksia joista hormonitoimintaa häiritsevät ovat vain yksi muiden joukossa.

Metallinen nikkeli on suunnilleen hopean väristä. Nikkeliä käytetään seosmetallina erilaisissa teräksissä sekä muissa metalliseoksissa. Tästä johtuen nikkeliä voi olla monissa jokapäiväisissä tavaroissa, kuten:

  • vetoketjuissa
  • napeissa ja neppareissa
  • niiteissä ja hakasissa
  • vaatteiden soljissa ja reikien reunuksissa
  • kellon rannekkeissa
  • silmälasien kehyksissä
  • tupakansytyttimissä
  • kynien metalliosissa
  • erilaisissa koruissa ja kolikoissa
  • joissakin keittiötyökaluissa
  • ompeluvälineissä ja saksissa
  • joissakin autojen ja pyörien osissa
  • ovien vetimissä
  • elektroniikassa

Nikkeli on erittäin yleinen kosketusallergian aiheuttaja. Nikkelille herkistyneitä on Suomessa parikymmentä prosenttia nuorista naisista ja pari prosenttia miehistä. Se herkistää metallina ja yhdisteinään. Suurin osa on herkistynyt korujen, etenkin lävistettävien korujen kautta. Koruista, hakasista tai vastaavista liukeneva nikkeli voi tunkeutua ihoon ja aiheuttaa yliherkkyyttä. Kun iholle myöhemmin joutuu tätä ainetta, kehittyy kosketusallergiaksi kutsuttu ihottuma. Nikkeliallergikon iho reagoi uuteen nikkelikosketukseen jo muutaman tunnin tai vuorokauden aikana.

Valkokultakoruja valmistettaessa puhtaaseen kultaan lisätään esim. palladiumia, hopeaa tai seosta, jossa on nikkeliä. Vaikka valkokulta ei sisältäisikään nikkeliä, voi nikkelille herkistynyt saada oireita korun sisältämästä palladiumista. Myös ruostumattomassa teräksessä on nikkeliä, mutta tavallisissa koruissa se ei yleensä aiheuta ihottumaa terveelle ihmiselle eikä herätä nikkeliallergiaa.

Yhdisteet, jotka eivät hajoa ympäristössä vaan ovat pysyviä ja jotka voivat lisäksi kertyä eliöihin, ovat ympäristön kannalta erityinen huolen aihe, sillä niiden pitkäaikaisvaikutuksia ei voida ennustaa. Kerran ympäristöön päästyään ympäristön altistuminen jatkuu pitkään, vaikka päästöt lopetettaisiinkin.

Luonnontilaisten alueiden suojeleminen näiltä aineilta on vaikeaa, sillä ne voivat kulkeutua kauas päästölähteistään. Pysyville, kertyville ja toksisille yhdisteille, ns. PBT- ja vPvB -aineille ei voida nykyisin käytössä olevilla menetelmillä määrittää turvallista ympäristöpitoisuutta. Vaikka toksisuustesteissä ei havaittaisi vaikutuksia, voivat aineet pitkällä aikavälillä aiheuttaa haitallisia vaikutuksia kertyessään vähitellen eliöihin ja ihmisiin.

Suomessa on tällä hetkellä voimassa kaksi rinnakkaista kemikaalien (aineiden ja seosten) luokituksesta, merkinnöistä ja pakkaamisesta säätävää säädösjärjestelmää. Näistä  ns. väistyvä järjestelmä perustuu aine- (67/548/ETY) ja seosdirektiiveihin (1999/45/ETY), jotka taas on Suomessa toimeenpantu kemikaalilaissa (599/2013), kemikaaliasetuksessa (675/1993) sekä luokitusperusteasetuksessa (STMa 807/2001 ja sen muutokset). Lisäksi EU:n uusi CLP (Classification, Labelling and Packaging of Chemicals)-asetus  (EY) No 1272/2008,. CLP-asetus  astui voimaan 20.1.2009, ja on sellaisenaan voimassa kaikissa EU- ja ETA-maissa. Aineet on pitänyt luokitella, merkitä ja pakata CLP-asetuksen mukaisesti 1.12.2010 lähtien, mutta seosten osalta siirtymäaikaa on 1.6.2015 asti. Siirtymäajan umpeutuessa voimassa on ainoastaan CLP-asetus, ja tällöin aine- ja seosdirektiivit kumotaan.

Molemmat järjestelmät säätävät vaarallisten kemikaalien luokituksesta, merkinnöistä ja pakkaamisesta. CLP-asetus koskee lisäksi eräiden vaarallisia aineita sisältävien esineiden luokitusta, merkintöjä ja pakkaamista. Vaarallinen kemikaali voi aiheuttaa fysikaalisia vaaroja (väistyvässä järjestelmässä palo- ja räjähdysvaaroja), ja terveys- ja ympäristövaaroja.  Kemikaalien luokitus tehdään vertaamalla kemikaalin ominaisuuksia lainsäädännössä sovittuihin kriteereihin. Kemikaalin luokitukseen ei vaikuta sen käytössä aiheuttama riski vaan luokituksen perusteina ovat ainoastaan kemikaalin sisäiset ominaisuudet. Jos kemikaali luokitellaan vaaralliseksi, se pitää merkitä ja pakata lainsäädännössä sovittujen sääntöjen mukaan.

CLP-asetuksen mukaan valmistajat, maahantuojat ja jatkokäyttäjät ovat vastuussa markkinoille saatettavien kemikaalien luokituksesta, ja toimittajat ovat vastuussa merkinnöistä ja pakkaamisesta. Valmistajien, esineiden tuottajien ja maahantuojien on luokiteltava myös ne aineet, joita ei ole saatettu markkinoille ja jotka on rekisteröitävä tai joista on ilmoitettava REACH-asetuksen mukaisesti Euroopan kemikaalivirastolle (ECHA).

Näkyvimpinä eroina väistyvän järjestelmän ja CLP-asetuksen välillä ovat varoitusetiketin uudet varoitusmerkit sekä huomiosanat ”vaara” tai ”varoitus”. Väistyvän järjestelmän R- ja S-lauseet on korvattu H- ja P-lausekkeilla (vaara- ja turvalausekkeet), kemikaalien vaaraluokkia ja -kategorioita on enemmän, ja joiltain osin kemikaalien luokituskriteerit ja raja-arvot poikkeavat väistyvän järjestelmän kriteereistä. Uutta on myös valmistajien ja maahantuojien velvollisuus ilmoittaa itseluokittelemansa aineet ECHA:n ylläpitämään luokitusten ja merkintöjen luetteloon (C&L Inventory).

CLP- asetuksen toimivaltaisena viranomaisena Suomessa toimii Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes). Asetuksessa velvoitetaan kansallisia toimivaltaisia viranomaisia ylläpitämään kansallista CLP-neuvontapalvelua, jonka kautta yritykset voivat muun muassa esittää kysymyksiä asetuksen soveltamisesta.

Käyttöturvallisuustiedotteet

Käyttöturvallisuustiedote on asiakirja, jolla välitetään tietoa aineen tai seoksen ominaisuuksista, riskeistä sekä turvallisesta käytöstä teollisuudessa tai ammatissa. Käyttöturvallisuustiedotteesta säädetään REACH-asetuksen (EY) N:o 1907/2006 tietojen toimittamista koskevan osaston IV 31 artiklassa. Kemikaalin valmistajan, maahantuojan, jakelijan tai muun toiminnanharjoittajan, joka vastaa kemikaalin markkinoille saattamisesta, on laadittava ammattikäyttöön tarkoitetusta kemikaalista käyttöturvallisuustiedote ja toimitettava se kemikaalin vastaanottajalle.

REACH-asetuksen mukaiseen käyttöturvallisuustiedotteeseen on tullut muutoksia. Liitettä II on muutettu EU-asetuksilla 453/2010 ja 2015/830. Kesäkuun 2015 alusta sovelletaan EU-asetuksen 2015/830 vaatimuksia.

Käyttöturvallisuustiedote laaditaan vaaralliseksi luokitelluista aineista ja seoksista sekä luokittelemattomista seoksista, jotka sisältävät vaarallista ainetta. Lisäksi jos aine on hitaasti hajoava, biokertyvä ja myrkyllinen (PBT) tai erittäin hitaasti hajoava ja erittäin voimakkaasti biokertyvä (vPvB) tai jos aine sisältyy 59 artiklan 1 kohdan mukaisesti laadittuun ns. kandidaattilistaan, siitä pitää tehdä käyttöturvallisuustiedote. Luokittelemattomista seoksista käyttöturvallisuustiedote toimitetaan pyynnöstä.

Käyttöturvallisuustiedotetta ei tarvitse toimittaa, jos yleisölle tarjottavista tai myytävistä kemikaaleista annetaan riittävät tiedot, joiden perusteella käyttäjät voivat toteuttaa tarvittavat toimenpiteet ihmisten terveyden ja ympäristön suojaamiseksi, paitsi jos jatkokäyttäjä tai jakelija pyytää sitä.

Toiminnanharjoittajan, jonka edellytetään laativan kemikaaliturvallisuusraportin, on varmistettava, että käyttöturvallisuustiedotteeseen sisältyvät tiedot vastaavat kemikaaliturvallisuusarviointia. Asiaankuuluvat altistumisskenaariot tulee liittää käyttöturvallisuustiedotteen liitteeksi.

Käyttöturvallisuustiedote on:

  • päivättävä ja siinä on oltava vakio-otsikot määrätyssä järjestyksessä
  • päivitettävä sitä mukaa kun saadaan uutta tietoa kemikaalin ominaisuuksista tai käytöstä
  • toimitettava sen jäsenvaltion virallisilla kielillä, jossa aine tai seos saatetaan markkinoille
  • toimitettava maksutta paperimuodossa tai sähköisesti

Mikäli käyttöturvallisuustiedotetta joudutaan päivittämään, uusittu tiedote on toimitettava kaikille edellisen 12 kuukauden aikana kemikaalia vastaanottaneille. Lisäksi käyttöturvallisuustiedotteen tiedot on aina toimitettava Turvallisuus- ja kemikaaliviraston kemikaalituoterekisteriin kemikaali-ilmoituksen yhteydessä.eudu vaaraa ihmiselle tai ympäristölle.

Tutustu alan työkuviin!
Tarvitsetko koulutusta?

Joko osaat?

Näytä osaamisesi suorittamalla ympäristöhuollon ammattitutkinto!

Tutustu tarkemmin!